Vesiurheilulajit – Osa 2

Uintia harrastavat voivat käyttää useita tekniikoita vedessä etenemiseen. Nämä vaihtelevat aloittelijoiden harrastamasta koirauinnista, veden vastustuskykyä vähentävien kilpauinti tekniikoihin, kuten perhos- ja rintauintiin. Perhosuinnissa uimari matkustaa vatsallaan, molemmat kädet liikkuvat symmetrisesti yhtä aikaa, ja jalat auttavat liikettä pienellä potkulla joka muistuttaa delfiinin hännän liikettä. Perhosuinti on vaikein yleisesti hyväksytyistä uintityyleistä, ja se kehitettiin ensimmäistä kertaa 1933. Rintauinti on tyyli jonka useimmat harrastaja uimarit adoptoivat koirauintikokeiluiden jälkeen. Rintauinnissa uimarin ylävartalo ei liiku, ja kädet ja jalat liikkuvat symmetrisesti sammakon uintia muistuttavalla tyylillä. Nopein ilman apuvälineitä suoritettavista uimatekniikoista, on harrastaja altaissa usein nähtävä krooli uinti, jossa uimarin ylävartalo liikkuu puolelta toiselle, ja kädet toimivat epäsymmetrisesti veto- ja palautusvaiheita noudattaen. Kroolia nähdään kilpauinnin parissa usein vapaauinnissa sen nopeuden vuoksi. Selkäuinnin potku ja käsitekniikka muistuttaa kroolia, mutta lajin harjoittajat uivat katsot kattoa kohden.

Vesiurheilulajit – Osa 1

Uinniksi luokitellaan vedessä tapahtuvat liikunnanmuodot joissa henkilö liikuttaa itseään makean tai suolaisen veden läpi lihaksiaan käyttämällä. Taidon opettelu on pakollinen suomalaisessa opetussuunnitelmassa, ja vaikka kaikista ei välttämättä tule olympiatason kilpailijoita, varhainen perusopetus auttaa lapsia mahdollisissa vaaratilanteissa veden parissa. Uinti on myös yksi Suomen suosituimmista harrastuksista. Uinnin historia on pitkä, ja todistusaineistoa ihmisten vesileikeistä on löydetty kivikauden aikaisista luolamaalauksista. Myös Gilgamesh, Illiad, Odysseia, sekä raamattu viittaavat uintiin. Alan ensimmäinen ohjekirja julkaistiin 1538 sveitsiläisen professori Nikolaus Wynmannin toimesta.

Vedessä tapahtuva uinti onnistuu ihmisen vartalon luontaisen kelluntaominaisuuden ansiosta. Kehon tiiviys on vain 0.98 verrattuna veteen, ja tämä auttaa ihmistä kellumaan vesimassan pinnalla. Kelluntaominaisuus vaihtelee, ja kehon korkearasvapitoisuus, sekä veden suolapitoisuus kohottavat sitä. Uinti on keholle hellävarainen urheilumuoto, jossa veden vastustus kyky auttaa lihasten kehittämisessä niveliä rasittamatta. Urheiluna uinti on monipuolista, sillä se kehittää sekä ylä-, että alavartalon lihaksia. Uinti ei rasita tuki- ja liikunta elimiä samalla tavalla kuin esimerkiksi juoksu, ja sitä käytetään usein fysioterapian muotona liikuntavammoista kuntouttamisessa.

Useimmat Eurooppalaiset aloittavat uimaharrastuksen ala-asteikäisinä tai hieman nuorempina, mutta monissa maissa järjestetään myös vauvauinti klubeja. Vauvoilla on refleksin omainen kyky uida ja sukeltaa, syntymästä noin 6 kuukauden ikään. Vauvat pidättävät automaattisesti hengitystään, tämän tukemiseksi heidän sydämenlyöntinsä hidastuvat ja verenkierto kehon äärilaidoille vähenee. Useissa maissa järjestetään vauvauinti kerhoja, Suomessa kerhojen tarkoitus on saada vauva pitämään vedestä, ja toiminta tapahtuu leikkisissä uimatuokioissa, joissa sekä vauva että vanhemmat ovat altaassa. Vauvauinti myös tukee fyysistä, psyykkistä sekä sosioemotionaalista kehitystä. Useissa maissa vauvauinnin uskotaan auttavan vauvojen turvallisuuteen veden läheisyydessä, mutta tämän todellisista eduista ei ole luotettavia tutkimustuloksia.

Veden vastustusta vastaan tehtävät monipuoliset liikkeet pitävät lihakset taipuisina, ja kosteassa ilmassa tapahtuva liikunta saattaa vähentää rasitusastman oireita. Hengityksenhallinta, jota tarvitaan oikean uimatekniikan kehittämisessä parantaa myös keuhkojen kapasiteettia. Lihaskuntoutuksen lisäksi uinti venyttää lihaksia, ja parantaa aineenvaihduntaa. Uinti on myös harrastuksena halpa, sillä useimmissa kaupungissa on kunnan omistamat uimahallit, ja harrastajat tarvitsevat välineiksi vain uimapuvun. Uimalakin ja -lasit saa halutessaan myös hankittua halvalla. Maltillinenkin uiminen polttaa tunnin aikana 500 kaloria, ja viileähkössä vedessä urheilu on helteessä juoksemista virkistävämpää. Usea lajin harrastaja myös kokee vartaloa kannattavassa vedessä liikkumisen vapauttavaksi, ja liikkeestä voi muodostua meditatiivinen kokemus.

Muut vesiharrastukset

Uimisen lisäksi vedessä voi harrastaa monia muita lajeja. Niveliä säästävä vesijuoksu on kohottanut suosiotaan viime vuosina Suomessakin, ja se antaa mahdollisuuden juoksun hyötyihin esimerkiksi polvivammaisille. Vesijuoksu myös rasittaa sydäntä ja hengityselimistöä kuivalla maalla juoksua vähemmän, mutta takaa myöskin kuivalla maalla juoksun tavoin aerobisen kestävyyden ja lihasvoimien kehittämisen hyötyjä. Vesijuoksua voi harrastaa uima-altaassa tai luonnonvesissä, ja usein juoksija kiinnittää vyötärölleen kelluvan vesivyön, ja juoksijan tulee olla vedessä hartioitaan myöten. Vesivyö auttaa pystyasennossa pysymisessä, mutta ei sinällään kannattele juoksijaa. Vesijuoksussa kilpaillaan myös maailman mestaruustasolla, ja ensimmäiset kolme MM kilpailua järjestettiin Petäjävedellä Suomessa.

Vesijuoksun lisäksi useita muitakin perinteisiä ryhmäurheilulajeja, kuten aerobicia, joogaa ja pilatesta voi myös harrastaa vedessä. Näissä vedessä harrastettavissa lajeissa harrastajat tekevät kuivalla maalla harrastettavissa lajeissa tuttuja liikkeitä, mutta altaan eri syvyys osioissa, veden vastusta hyväksi käyttäen. Lajien harrastajat käyttävät usein käsi- ja nilkkapainoja, sekä erilaisia kellukkeita tulosten savuttamiseksi. Samoin kuin vesijuoksu, altaissa harrastettavat ryhmäliikuntalajit rasittavat niveliä vähemmän kuin kuivalla maalla harjoitettavat, mutta veden tuoma lisä vastustus lisää harrastajan tietoisuutta lihaksenhallinnastaan. Vesijoogassa veden kosketuksen sanotaan myös kohottavan joogaharrastuksen henkistä ominaisuutta.

Kelkkaurheilu

Kelkkaurheilun eri lajeissa käytettyjen välineiden alkuperät ovat yksinkertaisissa puu kelkoissa, joissa on joko tasainen, tai suksipohja, vähäisen kitkan saavuttamiseksi. Kelkkoja käytettiin alunperin ihmisten ja painavien tavaroiden kuljettamiseen lumen, tai muiden tasaisten pohjien, kuten märän ruohon ylitse. Yksinkertaisia kelkkoja on löydetty viikinkiajan kaivauksista, ja muinaiset Egyptiläiset käyttivät niitä obeliskien siirtämiseen ja ihmisten tai koirien vetämät kelkat auttoivat pohjoisnavan valloituksessa. Nykyään kelkkalajeissa käytettävät urheiluvälineet on valmistettu kevyistä huipputeknisistä materiaaleista, ja niiden rakenteita kohtaan on tarkat asetukset lajikohtaisissa sääntökirjoissa. Harrastuskäyttöön on tarjolla manuaalisten kelkkojen lisäksi täysin, tai osittain motorisoituja kelkkoja. Ihmis- ja painovoiman lisäksi kelkkoja vetämään on valjastettu koirat, hevoset, porot ja jopa leijat.

Talviurheilulajit

Talviurheilulajit termi kattaa kaikki talvenaikana, lähinnä ulkotiloissa harrastettavat aktiviteetit. Lajeihin liittyy olennaisena osana talviset elementit, kuten lumi ja jää, joita hyödynnetään urheilulajin kulun aikana. Perinteisesti talviurheilulajeja on harrastettu kylmillä asuinalueilla talvella, mutta näinä päivinä useille lajeille on myös varta vasten rakennettuja kesäharjoittelu keskuksia, joissa harrastajat voivat harjoitta lajia tekolumella tai jäällä päällystetyillä kentillä.

Vaihtoehtoiset kipuhoidot

Luonnollisia kipuhoitoja on harjoitettu sivilisaatioiden alkuajoista lähtien. Useat hoitomuodoista, kuten meditaatio, akupunktio, ja kuppaus ovat käytössä edelleen, hyvin samankaltaisina kuin ne olivat vuosisatoja sitten, kun taas toisille, kuten kylmäterapialle, on kehitetty moderneja laitteita. Näiden vaihtoehtohoitojen kivun ja muiden oireiden vähennys tehoja on testattu lääketieteessä vaihtelevilla tuloksilla, mutta jos se toimii, ja siitä ei ole asiakkaalle fyysistä haitta, kovista oireista kärsivien kannattaa varmasti oman lääkärin siunauksella kokeilla erikoishoitoja.