Vesiurheilulajit – Osa 2

Uintia harrastavat voivat käyttää useita tekniikoita vedessä etenemiseen. Nämä vaihtelevat aloittelijoiden harrastamasta koirauinnista, veden vastustuskykyä vähentävien kilpauinti tekniikoihin, kuten perhos- ja rintauintiin. Perhosuinnissa uimari matkustaa vatsallaan, molemmat kädet liikkuvat symmetrisesti yhtä aikaa, ja jalat auttavat liikettä pienellä potkulla joka muistuttaa delfiinin hännän liikettä. Perhosuinti on vaikein yleisesti hyväksytyistä uintityyleistä, ja se kehitettiin ensimmäistä kertaa 1933. Rintauinti on tyyli jonka useimmat harrastaja uimarit adoptoivat koirauintikokeiluiden jälkeen. Rintauinnissa uimarin ylävartalo ei liiku, ja kädet ja jalat liikkuvat symmetrisesti sammakon uintia muistuttavalla tyylillä. Nopein ilman apuvälineitä suoritettavista uimatekniikoista, on harrastaja altaissa usein nähtävä krooli uinti, jossa uimarin ylävartalo liikkuu puolelta toiselle, ja kädet toimivat epäsymmetrisesti veto- ja palautusvaiheita noudattaen. Kroolia nähdään kilpauinnin parissa usein vapaauinnissa sen nopeuden vuoksi. Selkäuinnin potku ja käsitekniikka muistuttaa kroolia, mutta lajin harjoittajat uivat katsot kattoa kohden.

Uima kilpailut

Kilpailulajina uinti sai alkunsa 1830-luvulla Englannissa. Ensimmäinen julkinen uima-allas avattiin 1828, ja vuoteen 1837 mennessä Kansallinen Uima järjestö oli perustettu, ja maan kuudessa keinoaltaassa järjestettiin kausittaisia uintikilpailuja. Useat rintauinti tekniikat rantautuivat Englantiin Etelä- ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöiltä jotka vierailivat Lontoon uintikilpailuissa 1800-luvulla. 1875 Kapteeni Matthew Webb ui ensimmäisenä Englannin Kanavan yli ranskaan. Matka kesti 21 tuntia 45 minuuttia, aika pysyi voittamattomana seuraavat 36 vuotta. Suomalaisen kilpa- ja harrastusuinnin asiaa ajava, ja yleisesti uimataidon edistämisen puolesta puhuva, Suomen Uimaliitto perustettiin vuonna 1906. Liitolla on 135 jäsenseuraa, ja se hallinnoi kattavasti kaikkia uintiurheilun lajeja.

Uinti on monipuolinen laji, ja ammattitasolla useimmat uintikilpailuista tapahtuvat varta vasten rakennetuissa altaissa, mutta kilpailuita järjestetään myös meressä, järvissä ja joissa. Olympialaistasolla lajissa kilpaillaan useissa eri ratapituuksissa perhosuinnissa, selkäuinnissa, rintauinnissa, vapaauinnissa ja sekauinnissa. Yksityislajien lisäksi neljän hengen joukkueet voivat ottaa osaa vapaa- tai sekauinti viestikilpailuihin. Moderneihin Olympialaisiin uinti sisällytettiin ensimmäistä kertaa 1896 Ateenassa, ja FINA, Fédération Internationale de Natation, kansainvälinen uimaliitto perustettiin 1908. Kilpaurheilijan tavoitteena on parantaa henkilökohtaisia, ja muiden urheilijoiden lyömiä uintiaikoja. Hyvän ajan saavuttamiseksi uimarilla on oltava mahdollisimman vähän vastusta vedessä, mutta tarpeeksi voimaa uintiliikkeiden tekemiseksi.

Taitouinti

Kilpailu mielessä vedessä voi nopeuslajien lisäksi harrastaa myös taitouintia. Laji vaatii harrastajiltaan taidon, voiman ja koordinaation lisäksi taiteellisuutta, sillä vaativat ohjelmat suoritetaan musiikin tahdissa, ja voittavan ohjelman päättää tuomaristo samalla tavalla kuin taitovoimistelussa. Pisteet jakautuvat teknisen ja taiteellisen osaamisen kesken. Kova peruskunto on kilpailutasolla perusvaatimus, nostoista, heitoista, hypyistä ja muista liikesarjoista muodostuvat ohjelmat kestävät jopa viisi minuuttia. Taitouinnin musiikkiohjelmat jakautuvat soolo-, pari-, kolmin uinti-, sekä joukkueohjelmiin. Joukkueohjelmaan voi ottaa osaa 4 – 8 uimaria.

Ensimmäiset taitouinti kisat järjestettiin 1890 Berliinissä, ja alan kilpailijat olivat miehiä. 1900-luvulla taitourheilua käytettiin viihdelajina New Yorkissa, jossa esimerkiksi Annette Kellerman esiintyi lasiseinäisessä tankissa. Suuren yleisön tietoisuuteen laji kohosi Aqua Musical televisiosarjojen myötä. Ennen kuin se hyväksyttiin viralliseksi olympialajiksi 1984, taitouinti oli mukana näytöslajina viisissä olympialaisissa. Olympia tasolla lajissa kilpailevat ainoastaan naiset.

Taitouinnin lisäksi myös vesipallo ja uimahyppy lasketaan uintiurheilun lajeiksi, ja molemmat ovat mukana olympialaisissa. Vesipallossa seitsemän hengen joukkueet kilpailevat tehdyistä maaleista. Laji on fyysinen kontaktilaji, ja kisan aikana kilpailija saattaa uida jopa kolme kilometriä. Uimahyppy  taas on arvostelulaji, jonka tuomarit antavat pisteitä hyppyjen teknisestä suorittamisesta, vaatimustasosta, sekä hyppääjän tyylistä. Uimahyppäys on jaettu alalajeihin sen mukaan hypätäänkö kerroksesta vai ponnahduslaudalta. Molemmissa kilpailuissa on useita korkeus vaihtoehtoja, ja kumpaakin voi kilpailla pari tai yksilökilpailuina.